Luontaisesti gluteenittomat kaakaomuffinit

Sain pyynnön jakaa kaakaomuffinien resepti. Olen aikoinaan löytänyt reseptin jostain netin ihmeellisestä maailmasta ja sitten aavistuksen muokannut sitä itse. Nämä muffinit ovat suussasulavan herkullisia ja luontaisesti gluteenittomia. Ja erityisesti kun päälle lisää vähän vaniljakreemiä niin avot!

Ja muffineistahan tulee myös maidottomia kun käyttää hopean värisessä paketissa olevaa Sunnuntai-leivontamargariinia.

Esikoinen oli menossa prinsessa-synttäreille joten puolet kreemistä värjättiin teemaan sopivasti. Kuvanottohetkellä muffinit ovat jo matkanneet rasiassa (heikun keikun lapsen kassissa), joten ovat vähän nuhjuisen näköisiä. 

Kaakaomuffinit (noin 16 kappaletta)

200 g margariinia
2 dl tomusokeria
2-3 tl vaniljasokeria
3-4 rkl kaakaojauhetta (van Houten tai vastaava)
2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 munaa

Anna margariinin pehmetä hetki huoneenlämmössä tai sulata sitä muutama sekunti mikrossa. Ei kuitenkaan juoksevaksi. Sekoita margariini, tomusokeri, kaakao, vaniljasokeri, perunajauhot ja leivinjauhe kerralla nyppimällä tai hitaasti sähkövatkaimella. Sekoita kunnes seos on tasaista. 

Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Annostele paperisiin muffinivuokiin, reilu puolet vuoan tilavuudesta. Kypsennä 200-225 asteessa 5-10 minuuttia, uunista riippuen.

Muffinit ovat hyviä paljaaltaankin, mutta ekstrahyviä niistä saa kun laittaa kreemiä päälle. Jos päällystät muffineita jotenkin, muista antaa niiden jäähtyä kunnolla! Olen käyttänyt Kinuskikissan reseptiä. Se on loistava sellaisenaan, joten mitäpä sitä muokkaamaan. Tässä suora linkki (http://www.kinuskikissa.fi/kreemit/?hakusivu=1) ja lainaus hänen kreemireseptistään:

Sokerikreemi

(yhden halkaisijaltaan 24 cm kokoisen kakun kuorruttamiseen)

125 g voita tai margariinia
½ tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria
1 rkl vettä

Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi. Lisää vaniljasokeri. Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin samalla vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa vielä hetken aikaa. Jos kreemi tuntuu liian paksulta ja levittäminen kakun pinnalle on hankalaa, voit notkistaa kreemin lämmittämällä sitä varovaisesti mikrossa miedolla lämmöllä. 

Vinkki 1: Käytä tavallisen tomusokerin tilalla mansikka- tai kaakaotomusokeria. Kaakaotomusokerin kaltaisen lopputuloksen saat myös korvaamalla ½ dl tomusokerista kaakaojauheella. Laita kaakaokreemiin 2 rkl vettä, siitä tulee tavallista kreemiä paksumpaa.

Vinkki 2: Mausta kreemi kakun täytteisiin soveltaen esimerkiksi minttu- tai sitruuna-aromilla (tai korvaa jälkimmäinen appelsiinin tai sitruunan kuoriraasteella). Värjää halutessasi ”makuun sopivaksi”.

Jos tekee koko annoksen kreemiä, niin sitä saattaa jäädä yli yhdestä kaakaomuffinisatsista. Kreemi kuitenkin säilyy muutaman päivän jääkaapissa, joten jos on tulossa muitakin leipomuksia, niin sitä voi hyvin käyttää myöhemminkin. Tai kaikki toki riippuu siitä, kuinka paljon sitä kreemiä yhden muffinin päälle laittaa... On nimittäin suussasulavan hyvää! Ja itse pidän vaniljan mausta, eli laitan yleensä yhden teelusikallisen vaniljasokeria reseptissä mainitun puolikkaan sijaan.

Ja näiden leipominen onnistuu hyvin lasten kanssa. Siis jos sotku ei haittaa... 

Hyviä herkutteluhetkiä!

Perusperjantai

Voiko blogin salasanan unohtaa noin vain? No helposti! Jos sekä käyttäjänimen että salasanan tallentaa koneelle, niitä ei tarvitse koskaan kirjoittaa, joten niistä ei jää kunnon muistijälkeä aivoihin. Helppo homma. Hidas päivitystahti johtuu siis yksinkertaisesti siitä, että en ole päässyt blogiin sisälle. Kaikki on siis mahdollista kun on sopivasti hässäkkää.

Mutta siis. Syksy on saapunut, tänään satoi viisi senttiä lunta. Lähes kaikki suli kuitenkin päivän mittaan ja illemmalla maa oli täynnä harmaata loskaa ja vettä. Tuuli ravisteli koko rannikkoa hurjissa puuskissa, eivätkä kaikki olisi halunneet laittaa edes nenänpäätä ulos ovesta.

On kuitenkin niitä, joille tällainen päivä on... jaa... hyvä päivä kalastaa merellä. Kukas höpsö se oikein on?

Perusperjantain piti alkaa sillä, että mies menee kalaan, tulee mereltä takaisin puoli kymmeneen mennessä, jotta toinen meistä pääsee viemään esikoisen kerhoon. Minun tehtäväkseni jäisi siis aamuhommat lasten kanssa, ottaa heidät mukaan töihin siihen asti että mies tulee mereltä. Sitten piti lähteä Vaasaan hoitamaan asioita nuoremman kanssa, iltapäivällä kotiin,  esikoinen kotiin, vaihtaa työvuoroa miehen kanssa ja sitten illalla lastenkutsuille.

Tänä aamuna herätyskellona toimi mies, joka tuli klo 8.12 ilmoittamaan, että yöllä on satanut viisi senttiä lunta. Hän on jo käynyt satamassa, mutta ei lähde yksin pimeälle merelle verkkoja hakemaan (fiksu mies!). Eli hän odottelee sen aikaa että kehtaa soittaa jonkun mukaan merelle (muut saattaa nukkua aamuisin pidempään kuin kukonlauluun). Mies lupasi mennä minun puolestani töihin ja soittaa pari puhelua ja peruuttaa Vaasan menot, jotta minun ei tarvitse lähteä kesärenkailla luistelemaan. 

Saisin siis nukkua!

Unenpöppöröisten aivojen paha virhearviointi.

Koirakin nukkuu Ruususen unia.

Heräilen pikkuhiljaa esikoisen kanssa kun pienempi jää vielä nukkumaan. Kampean itseni suihkuun (on pakko pestä tukka eilisen jumpparääkin jäljiltä. En muistanutkaan millaisia hiki-rääkki-jumppia sitä onkaan olemassa!). Suihkuttelen rauhassa, nuorempi herää. Katson kelloa. 9.05. Ai niin. Vaikka minun ei töihin tarvitsekaan kiiruhtaa, niin esikoisen pitäisi olla kerhossa klo 9.30. Kräp.

Kahvia, rasvausta (kuivaa, kuivaa, kuivaa, lisää kookosrasvaa!), vaatteita. Sitten kaikki haluaisivat aamupalaa, mutta sitä ei suoda kuin lapsille. Minä yritän hoputtaa lapsia riisumaan yövaatteita ja pukemaan päivävaatteita päälle. Puhelin soi. Pakko vastata jos siellä on jotain tärkeää. Esikoisen kerhokaverin äiti soittaa ja kysyy jos nappaa meidän pojan mukaan samalla kun he ajavat ohi. Hyvä idea! Mutta kello on 9.26, esikoinen on pelkissä pitkissä alushousuissa ja nuoremmalla on vain vaippa päällä. Eli kiitos tarjouksesta, mutta ensi kerralla sitten... En halua myöhästyttää muitakin.

Lapsille sopivat varusteet yllättävään lumikeliin, ai niin, ne eväät sinne kerhoon. Okei nyt kaikki ovesta ulos, rappusia alas, kengät jalkaan, lumeen! Äiti tää on kylmää missä mun hanskat on?! No siellä kassissa, juokse nyt vaan, saat kerhossa sitten möyriä enemmän. Työpaikan ovella vaihto miehen kanssa. Ota koppi pojasta, minä jään tytön kanssa töihin. Kello on 9.40.

Mies tulee takaisin kerhoonviemisreissulta, pukee merelle sopivat vaatteet päälleen ja lähtee verkkoja hakemaan. Maassa on lunta, lämpötila seilaa nollan molemmin puolin, tuuli puhaltelee puuskissa parikymmentä metriä sekunnissa. 

Töissä saa onneksi hengähtää hetken ja rupatella rauhassa. Paitsi ai niin. Meillehän tulee vaate-esittelijä klo 10. Mitäs tässä pitäisi tehdä etukäteen? Siirrellään pöytiä ja pestään lattioita. Onneksi on rauhallista. Kaikilla muillakin on varmaan kesärenkaat eikä väkeä ole liikkeellä aamusta. Lisää ruokaa tytölle. Voisihan sitä itsekin syödä jo sen aamiaisen. Kello on 11.00.

Sitten tavaratoimitukset alkavat saapua. Takahuone on täynnä kaikkea mahdollista mitä kukaan ei ole ehtinyt viedä paikoilleen kiireisen viikon aikana. Kiireellisimmät tavarat ensin alta pois, asiakkaita alkaa virrata. (Mitenkähän sillä miehellä menee? Tuulee aika kovaa ja nyt sataa räntää vaakatasossa.) Kello on 12.30.

Vihdoin mies saapuu, saalista on tullut, kaikki hyvin. Kuuma kahvi ja tuore possu maistuvat. Lähetän miehen ja tytön kotiin, pääsen vihdoin keskittymään päivän töihin kunnolla. Mies hakee pojan kerhosta, pitää kuulemma saada olla äidin kanssa. Pienempi on nukahtanut autoon. Nappaan läppärin kainaloon, vaihdan vuoroa miehen kanssa ovella. Tilaukset pitää tehdä kotisohvalla. Onneksi jääkaapissa on valmista ruokaa. Kello on 14.00

Ai niin, ne lastenkemut illalla. On vähän noita allergioita niin on sovittu että otetaan omat eväät tällä kertaa mukaan. Kuppikakkuja on kuulemma tarjolla muille, joten meillekin niitä. Poika on peuhannut päivällä kerhossa ja lumessa, joten hänellä silmät luppaa, mutta ei suostu menemään lepäämään. Haluaa nuolla vispilät, äitinsä poika. Pikkusisko nukkuu vielä. Kello on 15.30.

Maidottomia ja vehnättömiä kaakaomuffineja odottamassa kuorrutetta.

Vielä vispataan kreemi päälle, pikkusisko heräilee. Yritän tarjoilla ruokaa, mutta pakkohan ne kreemivispilätkin on nuolla. Pikkusiskokin on tainnut tulla äitiinsä. Kello 17 kuppikakut on kuorrutettu. Katan pöydän ja yritän saada minimurut syömään ruokaa. Juhlia odotellaan jo jännityksellä, joten riisi ja jauheliha ei maistu. Mietin mielessäni pitäisikö keittää puuro. Se yleensä maistuu vaikka mikään muu ei maistuisikaan. 

Kello 17.30 esikoinen on syönyt noin kaksi riisinjyvää ja pyytää puuroa. Voihan video! Olisi pitänyt luottaa vaistoonsa ja keittää se puuro heti. Nopea keittäminen ja jäähdyttely. Klo 18 pitäisi olla juhlissa. Juhlavaatteet on onneksi etsitty valmiiksi. Nopeasti puurot napaan ja vaatteiden vaihtoon. Kasvotkin pitää pestä. Tukkaa ei saa kummaltakaan kammata. (Äitiinsä tulleet kai tässäkin.)

Kello on 17.54 kun luotsaan karavaania portaita alas. Nopea vaihto miehen kanssa työpaikan ovella. Hän lähtee juhliin lasten kanssa ja minä jään tekemään viimeisen tunnin työvuorosta. Rauhallista. Joskos nyt sais sitä takahuonetta tyhjennettyä?

Seitsämältä soitan miehelle ja kysyn menenkö lastenkutsuille vai teenkö työt valmiiksi. Siellä on kuulemma homma hanskassa, joten minä jään tekemään rästitöitä. Ihan yksin. Hiljaisuudessa. Omien ajatusten kanssa saan rauhassa kanniskella tavaroita paikasta toiseen, siivota pois pölyjä ja edellisen sesongin tuotteita. En edes vilkuile kelloa, koska tiedän että karavaanin saapumisen kyllä kuulee. 

Kello on pitkälti yli kahdeksan kun he saapuvat. Esikoinen selittää innoissaan juhlista. Mies ehdottaa että minä saisin huomenna rauhallisen työpäivän ja hän lähtisi lasten kanssa Vaasaan hoitamaan ne asiat, jotka tänään olisi pitänyt tehdä. No sehän sopii hyvin! Mies ja poika lähtevät kotiin kun minä jään vielä tytön kanssa hoitamaan keskeneräiset jutut valmiiksi ja sulkemaan paikkaa.

Mies pääsee huomenna tämän kaksikon kanssa kaupungille.

Muistelen parin vuoden sisällä julkaistua tutkimusta, jonka mukaan sokeri ei villitse lapsia, samalla kun katson sohvalla hyppivää jälkikasvua. Kello on jo pitkälti yli nukkumaanmenoajan. Totean että tätä jengiä on turha yrittää saada pöydän ääreen iltapalle. Lusikoin iltapalan molempien suuhun hyppimisen välissä. Välillä meinaan vahingossa laittaa lusikkaa myös miehen suuhun joka viattomana katselee televisiota. Ehdin kuitenkin pysäyttää käteni ajoissa ja muuttaa kurssin pienempää suuta kohti.

Kello on jo hävyttömän paljon kun molemmat lapset on syötetty ja saan kannettua yliväsyneen pojan sänkyyn. Hampaiden harjaus on yksi kaunis huutokonsertti. (Mitähän naapuritkin meistä ajattelevat...?) Mies saa hoidettavakseen helpomman tapauksen. Loppujen lopuksi molemmat lapset kuitenkin kuuntelevat iltasatua. Esikoinen sammuu sadun puolessa välissä, kello on jotain vaille kymmen. 

Tässä vaiheessa pienempi ei olekaan enää helpompi tapaus. Hän jatkaa kukkuilua ja seilaa keittiön, jossa minä kirjoitan blogia, ja olohuoneen, jossa mies katsoo televisiota, väliä. Kello on nyt jo vartin yli yksitoista ja eikä pikkuinen edelleenkään näytä antautumisen merkkejä.

Minun puolestani päivä alkaa kuitenkin olla valmis. Vielä pari valokuvaa tämän jutun mausteeksi, meikkien poispesu (ihoa kutittaa kun on niin kuivaa), kirja käteen ja sänkyyn. Jos sitä saisi muutaman tunnin nukkua ennen kuin pikkuinen heräilee ensimmäisen kerran.

Huomenna on sitten rauhallinen päivä. Saan olla töissä ihan yksin, mies vie lapset kaupungille. Sitten kahdelta kun työpäivä on ohi... ai niin joo... appiukko puolisonsa kanssa on tulossa käymään klo 14. Pitäisi siis varmaan vähän siivota ennen sitä. Tai siis raivata. On "vähän elämisen jälkiä" tässä huushollissa. Miten kukaan ei ehdi koskaan siivota? Minne se aika katoaa? Juurihan oli aamu.

Ikävää

Meidän nelivuotias on vaikuttanut aika tyytyväiseltä elämään uudessa paikassa. Joitain asioita hän on kaivannut vanhasta kodista ja kotikaupungista. Yksi näistä asioista on meidän naapurin rouva. Ja ette ikinä usko, mitä tänään tapahtui! Naapurin rouva kävi täällä, mutta me emme olleet paikalla! 

Olimme Raippaluodon loppisracessa (pihakirppiksiä ympäri Raippaluotoa) lasten ja sisareni kanssa. Pitkän kirppiskierroksen jälkeen menimme vielä rannalle ja uimaan. Mieheni oli yrittänyt soittaa minulle, että vanhat naapurimme ovat tulleet käymään, haluaisimme varmaan tavata heidät... Puhelimeni on ollut äänettömällä jo parisen kuukautta. En ole tiennyt kuinka siihen saisi äänet takaisin päälle, enkä ole jaksanut alkaa selvittää asiaa.

En siis koskaan kuullut mieheni soittoa.

Rannalla tyytyväisinä syömässä jätskiä. Autuaan tietämättöminä, että nelivuotiaan lemppari-ihminen on vain parinkymmenen kilometrin päässä.

Vasta autossa matkalla kotiiin katsoin puhelinta ja soitin miehelle. Ai, naapurimme ovat täällä! Menivät käymään rantakahvilassa vielä. Jee! Kerron pojalle, joka hurraa istuimessaan. Soitan toista autoa ajavalle siskolle, että ei mennäkään meille vaan satamaan, poika on saanut mieleisiä vieraita. 

Mutta olemme liikkeellä liian myöhään. Mies soittaa vielä naapureillemme varmitaakseen treffit satamassa, mutta he ova ehtieet jo lähteä! Olivat jo niin pitkällä, että eivät kääntyneet takaisin. Olimme saataneet jopa ajaa heitä vastaan tietämättä, että he edes ovat paikkakunnalla. 

Voi kurjuuden kurjuus mikä itku siitä seurasi. Ensin hurja onni ja sitten suuri suru. Nelivuotias oli ihan murtunut. 

Olihan siellä ihana ranta ja hyvä uida. Ja täynnä ihmisiä, vaikka taidokkaalla, heh, kuvanrajauksella sain napattua ihmisettömän kuvan.

Jotain hyvää tästä kuitenkin seurasi. Siskoni seisoi vieressä kun manasin omaa palikkamaisuuttani kun en ole selvittänyt miten tuohon puhelimeen saa äänet takaisin. Sisko sitten näytti sitä pientä nappia puhelimen sivussa.... Nyt on sitten äänet puhelimessa parin kuukauden hiljaisuuden jälkeen. Terveiset vaan muillekin iPhonen omistajille,  että siinä puhelimen sivussa on liu'utettava näppäin, josta puhelimen saa äänettömälle. Ja tietty myös takaisin ne äänet... 

Päättymättömät kesäpäivät

Muistatteko, kuinka lapsuuden kesäpäivät tuntuivat jatkuvan ikuisuuksiin? Ja kuinka kesistä on paljon enemmän muistoja kuin talvista? Hiekka varpaissa, ensimmäinen mansikkasato, lämpimän mäntymetsän tuoksu, aamukasteinen kylmä nurmikko paljaiden jalkojen alla.

Tiedättekö, mikä on todella hienoa? Se, että aikuisenakin pääsee nauttimaan lapsuuden päättymättömistä kesäpäivistä! Miten? Pysähtyy. Ei kiirehdi. Pakkaa juotavaa ja syötävää koko porukalle (vaihtovaatteet, vaipat ja uimapuvut myös, ainakin meillä), ja lähtee ulos. Ja ihan vain on. 

Tänään rannalla. Ihan vain ollaan.

Sitä me olemme tehneet aika paljon tänä kesänä. Pakanneet monta kassia tavaraa autoon ja hurauttaneet lähimmälle uimarannalle. Lapset saavat polskia meressä niin kauan kuin tahtovat. Ei ole kiire minnekään. Nyt merivesi on ihan hurjan lämmintä, joten siellä jaksaa polskia vaikka kuinka kauan. Välillä vain juomaan ja syömään ja sitten takaisin mereen.

Ihania, päättymättömiä kesäpäiviä teille kaikille! Blogihiljaisuus johtuu näistä rauhallisista päivistä. Pysykää kuitenkin kuulolla, eiköhän tämäkin tästä virkysty kun päivät lyhenevät. Mutta nyt nautitaan! 

Elämää

Olin kovasti vannonut itselleni, että päivitän blogia säännöllisesti. Vähintään siis pari-kolme postausta viikossa. Tässä sitä nyt ollaan. Edellisesta postauksesta on kolmisen viikkoa. Ei voi todeta muuta kuin että kiirettä on pitänyt. Vaikka arki täällä on leppoisampaa kuin kaupungissa, niin kyllähän täällä tekemistä riittää.

Kotitöitä ja muita töitä riittäisi vaikka jokaiselle vuorokauden tunnille. Me kuitenkin teemme valintoja. Valitsemme esimerkiksi nukkumisen siivoamisen ja järjestelemisen sijaan. Tästä syystä meille on vielä osa muuttolaatikoista purkamatta. Sunnuntaina tulee täyteen kahdeksan viikkoa uudessa kodissa. Kaapit ovat täyttyneet aikoja sitten, mutta purkamattomia laatikoita riittää. Tämän yhtälön sovittaminen on hieman hankalaa. Siksi ne laatikot ovatkin jääneet tänne roikkumaan.

Eikä täällä sisällä voi nyhjöttää pölyisten muuttolaatikoiden keskellä, kun pienen pyrähdyksen päässä on tällainen ympäristö:

Ihanalla rannalla

Kuva on otettu perhekahvilan päättäjäisjuhlassa. Vietimme illan rannalla leikkien, grillaten ja vedessä polskien. Vesi oli ihan superkylmää (aikuisten (tai okei, minun) mielestä), välillä satoi vettä, välillä paistoi aurinko. Mutta grillimakkara oli hyvää ja seura oli mitä parhainta! Tämä taitaa kyllä olla yksi maailman parhaista paikoista asua! 

Tänään koittaa kaiken lisäksi tämän alueen yksi tärkeimmistä tapahtumista: postisoutu. Vuosisatojen perinteitä kunnioitten soutajat soutavat Ruotsin ja Suomen välillä perinteisillä veneillä. Tänä vuonna lähtö koittaa Ruotsin Holmöstä ja perille saavutaan Suomen Björköbyhyn (ensi vuonna sitten taas Suomesta Ruotsiin). Koko kylä on aivan sihissyt jännityksestä koko viikon. Tänään on hieno ja tapahtumien täyteinen päivä! Ihanaa olla täällä!

Lisää tietoa postisoudusta Merenkurkun saariston sivuilla: http://www.merenkurkku.fi/uutiset/postisoutu-2014.155

Bodvattnetin kävelyreitti

Bodvattnet runt -kävelyreitti on hieno! Reitti kiertää ympyrän, mutta vain puolet siitä on tehty tarpeeksi helppokulkuiseksi lastenvaunuja ja pyörätuoleja ajatellen. Eli kun lähtee matkaan tuplavaunujen kanssa, niin saa kiertää puoleen väliin ihastelemaan upeita maisemia ja kääntyä sen jälkeen takaisin omia jälkiä pitkin. Tämä sopi ihan hyvin meidän 4- ja 1-vuotiaille, jotka olivat jo uupuneita kaiken ihanan ihmettelyn jälkeen.

Lähtöviivalla!

Matkan varrella on kaikenlaista kivaa. Aikuinen ehkä arvostaa linnunlaulua, tuulen huminaa ja puhtaan meriveden tuoksua. Lapset ihastuivat (Nuuskamuikkusen) siltoihin, polun varrella kasvaviin luonnonkukkiin, sillan allan liplattavaan veteen ja siihen, että sai juosta vapaasti ees taas.

Nuuskamuikkusen sillalla

Matkan varrella oli tiuhaan penkkejä joille voi istahtaa levähtämään ja ihailemaan maisemia. Kävelyreitti kiertää keskellä saaristoa, eli mökkejä ja asuintaloja on välillä hyvinkin lähellä polkua. Saattaa siis olla, että pääsee ohimennen näkemään saaristolaisten kauniisti hoidettuja pihoja.

Levähdyspaikka. Tässä voi myös päästä ihastelemaan ylämään karjaa lähietäisyydeltä. Tänään karja laidunsi kauempana saaristossa.

Matkan varrella on myös kylttejä joissa on eri kasvien nimiä, infotauluja, ja muistomerkkejä historian tapahtumista. Leppoisaan kävelyyn voi siis yhdistää hieman uuden oppimista ja menneiden asioiden pohtimista.

Infotaulu Bodbackista. Vielä sata vuotta sitten tämä oli alueen tärkein satama. Maan kohoamisen myötä satama kuitenkin siirrettiin. Historiaa herätellään henkiin vuosittaisessa Postisoutu-tapahtumassa (juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna). 

Postisoudun muistomerkin luona on hyvä levähdys- ja näköalapaikka. Aivan kävelyreitin vieressä menee lehmien aitauksen sähköpaimen. Sähköpaimenesta ei kuitenkaan tarvinnut huolehtia näiden kahden lapsen kanssa, koska 4-vuotias jo uskoo sanomisesta ja 1-vuotias rakastaa heikan kaivamista. Ensin siis syötiin eväät muistomerkin juurella. Sen jälkeen lapset kaivelivat hiekkaa ja minä ihailin ja valokuvasin maisemia.

Toiset kaivelevat hiekkaa kun toiset lepuuttavat silmiään maisemissa.

Muistomerkin jälkeen reitti muuttuu vaikeampikulkuiseksi. Ei siis vaikeaksi, mutta sellaiseksi että ei siellä pyörätuolilla tai lastenvaunuilla kulje. Käväisimme kurkkaamassa ja palasimme sen jälkeen omia jälkiä takaisin. 

Vaunuilla ei tästä enää pitkälle mennä, vaikka isoveli kuinka olisi vetoapuna.

Lapset olivat onnellisia ja väsyneitä. Molemmat olivat siis tyytyväisinä vaunuissa, eikä enää tarvinnut jäädä ihmettelemään jokaista muurahaisarmeijaa ja perhosta. Reitti oli juuri sopivan pituinen tälle kokoonpanolle.

Kohti kotia!

Matkan varrella riitti paljon mielenkiintoista katseltavaa kaikille. Omat eväät tietenkin kruunaavat retken kun ollaan liikkeellä lasten kanssa. Jos omat eväät jäivät kotiin niin Svedjahamnin satamassa on kesäkahvila Salteriet. Ja sisemmältä saaresta löytyy tietenkin kyläkauppa Lilla Butiken & Café Björköby ja Merenkurkun Majatalo.  Ja kaikki nämä upeat paikat ovat helposti saavutettavissa!

Merivesi nousi taivaalle?

Tiedättehän sen tilanteen kun kaikki ei aina mene ihan niin kuin suunnittelee? Ja mitä pitemmällä tähtäimellä suunnitelmia tekee, sitä isommaksi kasvaa kaikenlaisten muuttujien vaikutus suunnitelmaan. Kaikki ei siis aina mene niin kuin Strömsössä, mutta silti saattaa olla ihan kivaa...

Tämän perheen toinen aikuinen on suht innokas kalamies. Ja kun on oma yritys, voi yhdistää huvin ja hyödyn. (Meiltä vois siis ostaa myös kalastustarvikkeita, täältä: Björköby Predator Fishing.) Ja ensimmäinen ikään kuin testikalastustapaaminen kalakavereiden kanssa oli sovittu helatorstaille. 

Aikataulujen yhteensovittaminen on sen verran vaativaa puuhaa, että sovituista reissuista pidetään kiinni, vaikka lähtökohdat eivät olisi kovinkaan suotuisat. Sinnikkäitä miehiä!

Mehän asumme täällä Merenkurkun maailmanperintöalueella (Suomen ainoa luontokohde UNESCO:n maailmanperintöluettelossa!). Syy, miksi tämä alue on maailmanperintökohde, on maankohoaminen. Täällä se  ilmiö on hyvin helppo nähdä, koska maa kohoaa niin nopeasti ja rannikko on matalaa.

Toinen asia, joka täällä vaikuttaa siihen, kuinka paljon maata näkyy, on tuuliolosuhteet. Ilmiö on laajempikin, mutta lyhykäisyydessään (ja mutkat suoriksi -tyylillä ilmaistuna) pohjoistuuli tyhjentää Perämeren ja Merenkun. Ja kun tuulee pohjoisesta useamman päivän putkeen, niin päästään sellaiseen lukemaan kuin -60. Eli merenpinta on kuusikymmentä senttimetriä tavanomaista alempana.

Kun matalasta vedestä napsaistaan kuusikymmentä senttimetriä, lisätään kova pohjoistuuli päälle, niin eihän siellä merellä mitään tungosta ollut... Ei ihmisten eikä kalojen suhteen. Hienosti miehet kuitenkin olivat päivän merellä uistimia uittamassa. Ja grillasivat kunnon pihvit meripäivän päätteeksi!

Nyt meidän (onko sopivaa sanoa näin 3,5 viikon asumisen jälkeen että meidän?) kaunis saaremme on kietoutunut sumuun. Kaikki se vesi jota eilen kaivattiin merellä tuntuu tänään olevan ilmassa. 

Sumu nappaa kaiken syleilyynsä

Vieläkin on vähän vaikea uskoa, että me asumme näin kauniissa paikassa. Ja nyt lämpimänä vuodenaikana on upeaa seurata luonnonvoimia ympärillä. Tuuli yltyy täällä monesti hurjaksi! Katsotaan millaista täällä on syys- ja talvimyrskyjen aikaan...

3 viikkoa

Nyt olemme olleet kauppiaita tasan kolme viikkoa! Aamulla meidän oli tarkoitus käydä kävelemässä Bodvattnetin kävelykierros (http://www.merenkurkku.fi/koe-merenkurkku/vaellusreitit/). Mittari näytti kuitenkin plus kahdeksaa ja tuuli pauhasi niin hurjasti että teimme vain pienen lenkin omassa kylässä. Ja kyllähän täälläkin riittää ihmeteltävää.

Onko kyseessä Merenkurkun alueella tapahtuva maankohoaminen, kenties? ;)

Kauppa on sunnuntaisin auki vain neljä tuntia, joten ehdimme hienosti siivoilla ja järjestellä kaupalla ennen lasten nukkumaanmenoaikaa. Kahvilapöydät ja tavarahyllyt vaihtelivat paikkoja. Jatkossa näemme, oliko muutos käytännöllisempään vai epäkäytännöllisempään suuntaan. Ainakin tila on nyt paljon avarampi ja valoisampi. Myös tuotteet ovat paremmin näkyvillä, joten eiköhän muutos ihan hyvään suuntaan mennyt.

Koko perhe osallistuu siivous- ja järjestelytalkoisiin. Vedellä läträäinen on aina kivaa!

Tervetuloa käymään ja kertomaan mielipide!

Svedjehamnissa

Olemme asuneet täällä jo melkein kolme viikkoa, mutta vasta tänään ehdimme käydä koko porukalla lähellä sijaitsevassa Svedjehamnin satamassa. Oli aika laskea vene vesille, ja tänään oli lyhyt työpäivä joten pääsimme kaikki mukaan. Veneen vesille lasku sujui vanhoilta tekijöiltä mallikkaasti. Minä en olisi osannut peruuttaa venetraileria alas ramppia pitkin ja kääntää ja vääntää, mutta onneksi muut osaavat.

Venevajan vierustalla Svedjehamnissa

Ja voi hurja kuinka siellä on kaunista! Tai siis täällä, koko saaristossa. Svedjehamnissa on pitkät rivit sympaattisia venevajoja, kesäkahvila Salteriet, Strand Gummanin pieni puoti, merta, lokkeja, tuulen suhinaa kaislikossa. Minä olen niin myyty!

Tie vain jatkuu jatkumistaan ovelta mistä sen alkavan näin...

On upeaa saada elää tällaista seikkailua näin kauniissa paikassa. Meidät on otettu ihanasti vastaan ja toivotettu lämpimästi tervetulleiksi. Saattaa olla, että talvi on saaristossa pitkä, mutta niin on kyllä kesäkin!

Aloilleen asettumista

No olihan se muutto aikamoinen show. Lapset olivat kipeitä vuorotellen, toinen ennen muuttopäivää ja toinen muuttopäivän jälkeen. Kenenkään ei siis kuitenkaan onneksi tarvinnut istua autossa kuumeisena. Mutta huh huh. Onneksi se on ohi! Ja onneksi meillä on ihania perheenjäseniä ja ystäviä! Minä olen hoitanut sairaita lapsia kun rakkaat ihmiset ympärillä ovat pakanneet meidän tavaramme, muuttaneet ne uuteen kotiin ja hoitaneet siivous- ja remonttihommia. Iso, iso, iso kiitos ja sylillinen ruusuja kaikille teille!

Olemme olleet täällä uudessa kodissa ja uudessä ympäristössä nyt kaksi viikkoa. Ja vastaanotto on ollut mahtava! Kylä on idyllinen ja kyläläiset ihania. Hyppy tuntemattomaan kannatti. Täällä taitaa olla aikalailla kaikki mitä me tarvitsemme nyt. 

Voikukkia poimimassa kylänraitilla

Ja entäs se muutto isommasta asunnosta pienempään? Katastrofi vai mahdollisuus hankkiutua eroon ylimääräisestä tavarasta? No, vähän ehkä molempia, mutta ehdottomasti mahdollisuus! Välillä on ollut katastrofin aineksia ilmassa, kun puhtaita vaatteita ei ole löytynyt täältä muuttolaatikoiden keskeltä. Kävimme sitten kaupasta ostamassa lisää. Ja nyt on pyykkikonekin vihdoin toiminnassa, joten puhtaita vaatteita tulee kuin liukuhihnalta.

Vielä on paljon pahvilaatikoita purkamatta. Mutta silti tämä on KOTI. Täällä on ihmisen hyvä olla.

Nyt pitää mennä nukkumaan. Huomenna on uusi, ihana päivä! Ja blogipäivityksiä tulee jatkossa kyllä hieman tiuhempaan. Arki alkaa asettua niin on enemmän aikaa.

Yritän noudattaa neuvoa, jonka luin pari viikkoa sitten jostain: Kiiruhda hitaasti.

Valmisteluja ja vierailu kaupalla

Pääsiäinen tuli ja meni. Kaikki hyvät suunnitelmat talon remontoinnista saimme ikävä kyllä jättää sikseen, koska täällä on pidetty sairastupaa. Nyt kaikki ovat onneksi jälleen terveitä! Kävimme tänään siis allekirjoittamassa viimeisiä papereita tulevaa kauppaa varten. Meidän tietojemme mukaan enää yksi ainoa paperi on tekemättä, ja se on lopullinen kauppakirja jolla ostamme kaupan nykyisen varaston. Se paperi kirjoitetaan käsittääkseni vasta sitten 4.5. kun vanha kauppias tekee inventaarion. 

Papereita allekirjoittamassa. Onneksi myös lapsille löytyy puuhaa! Jos sekä minun että miehen pitää olla yhtaikaa jossain, niin lähes aina meillä on myös lapset mukana.

Kävimme tänään myös kaupalla (siis ihan pian se on MEIDÄN kauppa, jee!) juttelemassa tulevista asioista. Kahvilapöydässä myös syötiin eväät ja juotiin mehut. Aikuiset saivat kahvit (ja hyvää kahvia oli!), ja mies herkutteli älyttömän herkullisen näköisellä päällystetyllä munkilla. Sen verran nopeasti se katosi hänen lautaseltaan, että taisi myös maistua älyttömän herkulliselta... En ehtinyt ottaa siitä edes valokuvaa.

Tankkaustauon jälkeen lapset eivät enää pysyneet nahoissaan joten menimme läheiseen leikkipuistoon leikkimään. Sieltähän löytyi vaikka mitä! Nuuskamuikkusen silta, merirosvolaiva, keinuja, pomppulauta, kiipeilytelineitä, liukumäki, huvimaja, leluja ja hiekkalaatikko. Hienosti löytyi tekemistä 1- ja 4-vuotiaille.

Nuuskamuikkusen sillalla. Tarvitseeko mainita, että meidän perheessä on Muumi-fani?

Leikkipuistosta menimme vielä takaisin kaupan pihalle juoksentelemaan ja kaupan sisälle sopimaan nykyisten työntekijöiden kanssa meidän ensimmäisen viikon työvuoroista. Hui, miten paljon kaikkea uutta meidän pitää oppia nopeasti! Tilaukset, kassa, postipalvelut, apteekkikaapin käyttö, ja mitä kaikkea muuta, äääk! No, moni muu on oppinut sen ennen meitä, joten mekin varmasti opimme! Enää alle kaksi viikkoa niin kauppa on meidän!

Kuinka kaikki sitten kävi?

Miten pääsimme tähän pisteeseen, että kahden viikon ja kahden päivän kuluttua avaamme oman kyläkaupan? No paljon aikaa, ajokilometrejä ja paperityötä se ainakin on vaatinut. Jos omaa pääomaa olisi ihan hurjan paljon, niin vähemmillä paperitöillä olisi selvitty. Nyt kun piti hakea rahoitusta kahdelta taholta ja siihen päälle vielä starttirahaa, niin muutama lomake on täytetty. Vaikka välillä olo on ollut turhautunut, niin kaikki vaiva on kannattanut, koska pian meillä on oma kauppa! Jossa on kaiken lisäksi pieni kahvilanurkkaus!

Minä ja Neiti-yksi-vee täyttämässä hakemuspapereita

Ensimmäisenä laitettiin yritys pystyyn. Koska meitä on kaksi henkilöä, jotka ovat yhtä paljon tekemisissä kaupan pyörittämisessä, emme perustaneet toiminimeä vaan avoimen yhtiön. Yhtiösopimuksen allekirjoittaminen oli vähemmän juhlava tapahtuma. Olisihan siinä voinut kuplivan korkata, mutta koska olimme hurjan väsyneitä ja juuri menossa nukkumaan, niin kirjoitimme, tulostimme ja allekirjoitimme sopimuksen, jolla yhtiömme syntyi. Samalla piti täyttää lomake netissä ja maksaa kaupparekisterin rekisteröintimaksu 225 euroa (jep, elämä on).

Yhtiösopimus

Samalla lomakkeella sai ilmoittaa yrityksensä erilaisiin rekistereihin, eli muun muassa ennakkoperintärekisteriin. Tässäkin asiassa tarvittiin vähän perehtymistä, jotta tiesi mihin rekistereihin yhtiö piti ilmoittaa. Pitkät hiljaiset yötunnit on siis käytetty lukien yrityksen perustamisen oppaita. Päivisin tässä talossa on vaikea keskittyä mihinkään vähänkään ajatustyötä vaativaan, koska keskeytyksistä pitää huolen nuo 1- ja 4-vuotiaat villikot.

Rahoitus-papereiden lisäksi on pitänyt hankkia erilaisia lupia. Kaupassamme myydään alkoholia ja tupakkaa. Alkoholilupaa varten piti olla kaupan pohjapiirros, johon oli merkitty myynti-, varastointi ja kassapisteet. Alkoholilupahakemukseen piti lisäksi liittää erilaisia todistuksia, muun muassa ote yrityssaneeraus- ja konkurssireksteristä, todistus siitä, että emme ole holhouksenalaisia, kaupparekisteriote, yhtiösopimus, selvitys elintarvikevalikoimasta, ja mitähän muuta vielä...? Kaikki piti toimittaa aluehallintovirastoon, ja luvan käsittelyaika on 1-2 kuukautta.

Alkoholiluvan hakemisen takia emme pääse avaamaan kauppaa heti toukokuun alusta, vaan toiminta siirtyy meidän nimiimme vasta maanantaina 5.5.2014. Rekisteriotteiden saaminen kesti vähän kauemmin kuin luulimme, ja kun kaikki piti sitten vielä postittaa eteenpäin, niin näinhän siinä kävi. Kaikki tahot ovat kyllä olleet hyvin yhteistyöhaluisia ja avuliaita ja sovitut aikataulut ovat pitäneet. Eli vaikka yrityksen perustaminen Suomessa vaatiikin paljon paperityötä ja viranomaislupia, niin kaikki toimii kuitenkin kuten pitää ja kuten sovittu on.

Kun rahoitus ja luvat ovat kunnossa, pitää vielä sopia yhteistyöstä tavarantoimittajien kanssa. Ja tietenkin tehdä sopimus siitä, että meistä tulee Tarmo-lähikauppiaita! Sen jälkeen voikin sitten alkaa jännätä sitä, että kuinka jouhevasti kauppiaan vaihdos sujuu... Ehtiikö kauppa tyhjetä kaikesta tavarasta ja meidän pitää tilata hurjat määrät kaikkea heti ensimmäisellä viikolla, vai ovatko hyllyt aivan täynnä kaikkea mahdollista ja mahdotonta?

Tarmo-lähikauppa. Pian se on meidän!

Niin ja tietenkin se yksi pikku juttu. Muutto. Nykyisen kodin ja uuden kodin välillä on 130 km. Vanha koti on 120 neliöinen omakotitalo omalla pihalla ja 60 neliöisellä autotallilla. Uusi koti on vuokrakaksio.

Täydellinen katastrofi vai mahdollisuus karsia turhat tavarat pois? Kerron sitten... 

Kohti seikkailua!

Kaikki on ihan hyvin, mutta jotain tuntuu puuttuvan. Elämä on mukavaa ja kaikki rullaa omalla painollaan, mutta silti kaipaa jotain... muuta. Mikään ei ole suoranaisesti pielessä, mutta jokin on vinossa. Jonkinlainen muutos tarvitaan, mutta millainen ja mihin suuntaan?

Vähän seikkailua... 

Mutta koko perheelle sopivaa seikkailua. Kaipuu jonnekin... uuteen. Emme ehkä kuitenkaan voi pakata paria rinkkaa ja lähteä maailmanympärimatkalle koko konkkaronkan voimin. Mutta olisi ihana saada uusia kokemuksia ja nähdä uusia maisemia.

Mikä siis neuvoksi?

Viime talvi meni tätä pohdiskellessa. Vastaus saapui  radiohaastattelun muodossa. Mies kuuli radiosta, että Mustasaaren saaristoon etsitään uutta kyläkauppiasta. Edellinen kauppias on aikeissa lopettaa ja kyläyhteisö toivoisi kovasti, että jostain löytyisi jatkaja. 

Google sauhuamaan: missä se on, millaista siellä on... Ooh! Se on noin lähellä isompaa kaupunkia (Vaasaa), ja ooh! miten kaunista siellä on! Punamultaisia venevajoja, kaislaa ja kuohuvaa merta! Mahtavaa! Upeat maisemat, Unescon maailmanperintökohde, vaelluspolkuja, saaristolaiselämää. Sinne!

Mutta miten kyläkauppiaaksi oikein pääsee? Ja entäs tämä elämä, joka meillä on jo täällä? Kaksi lasta, kolme koiraa, omakotitalo, vakituiset työpaikat? Ystävät, perhe, turvaverkot? Lasten ystävät, tutut leikkipaikat? Siis kaikki tuttu ja turvallinen...?

Vähän seikkailua...

Joskus vain on pakko uskaltaa hypätä vaikka maa jalkojen alla ei välttämättä olekaan aivan tasaista. Sisällä kasvava kaipuu ei anna rauhaa. Täytyy kerätä rohkeutta jotta voi tavoitella unelmiaan. Täytyy uskaltaa mennä kohti uutta, toisenlaista elämää. Kohti seikkailua!

Raippaluodon silta